Ihan vaan ajatus

Oletko sä ikinä ajatellut, että meitä rajoittaa vain se, että me ei uskalleta päästää ajatusta oikeasti lentämään ,kun se ei ole normien mukaista. Se, että meidän pitää tehdä keksintöjä, pitää mennä sille saralle että ihmiset pitää meitä omituisina koska ajatellaan jotain sellaista mitä vielä ei ole.


Mutta niinhän se elämässä muutenkin menee. Aina pitää miettiä sitä tulevaisuuden kannalta, mutta miksi me ei voida myöskin ajatella jotain mikä ei edes olisi realistista? Miksi sen aina pitää olla järkevää ja tuottoisaa heti
Kun pitkällä välillä jopa siinä, että ajatus on vain ajatus eikä edes toteutettavissa, on jotain millä lähteä rakentamaan sitä pientä ajatusta mikä pitäisi määrittää normit sun elämään.


Ei, ei sen pitäisi olla vaan aina toisten sanelemista, toisten työntöä sua paikkaan josta kaikki ajatukset ovat vain lapsi, auto, työpaikka. Miksi ei vaikka avaruuslentäjä joka menee toiseen galaksiin? Vaikka se ei mahdollista olisikaan, onhan siinä lähtökohta vaikka suuremmalla ajattelutavalla fyysikoksi joka elää elämänsä sinkkuna koska haluaa omistautua työlleen.
Tämän takia meillä on niin paljon ongelmia maailmassa, meidät asetetaan syntymästä asti muottiin joka meidän kulttuuriimme sopii. Pienet yksityiskohdat saat itse päättää, mutta kaikki muu tuleekin yhteiskunnasta. Ne ketkä siitä poikkeaa, on kuitenkin vain siirtynyt harjoittamaan toista kulttuuria. Miksi me ei enää osata keksiä mitään itse, vaan kaikki pitää aina lähteä seuraamalla muita?
Tässä tulee ihmisen ajattelun rajat.


Ajattele laatikon ulkopuolelle. Me vaan rajoitetaan aina sitä mitä meidän päässä liikkuu ja tapahtuu.

Mitä me olemme?

Mitä ihminen oppii elämässään toisilta ihmisiltä? Onhan se niin että ihminen on oppivainen ja keksii asioita, mutta kaikki vaikutteet omiin ajatuksiin on saatu muilta. Teet päätökset juuri sen pohjalta mitä olet kuullut, lukenut tai kokenut. Jokainen yleensä liittyy johonkin toiseen ihmiseen.

Mietin mitä itse olen oppinut toisilta ihmisiltä. Mitä pieniä ajatuksia mistä on tullut suuria, mitä arkipäivän juttuja ja ihan sekin miten ajattelen jos taivaalla paistaa aurinko tai avaan maitopurkin. Kaikki nämä ovat minulle muilta opittuja asioita. Kun näen niitä monia eri tapoja ajatella tai tehdä jotain, kehitän niistä sen oman pienen tavan.

Olen oppinut elämäni aikana paljon, kaikki mitä on tapahtunut menneisyydessä on jotenkin muokannut. Tiedän myös että kaikki mitä tulee tapahtumaan, muuttaa minua jonnekin suuntaan. Yhdeltä ihmiseltä elämässäni olen oppinut hyviä asioita enemmän kuin keltään muulta, mikä on omituista ottaen koko elinkaareni huomioon, tämä oli kuitenkin suhteessa siihen lyhyt aika ja se tapahtui iällä jolloin en ollutkaan lapsi enää.

Pysähdyin pitkäksi aikaa ajattelemaan, keneltä nämä kaikki ajatukset olen oppinut, mihin päätökseni perustuu. Mutta onhan se myös niin että ihmisellä on aina se oma pieni minä joka sanoo sen vimeisen lauseen. Mutta miten sitä käytät ja mihin sen annat vaikuttaa, on kaikki kiinni itsestäsi...

Mihin maailma on menossa?

Eikö meidän kannattaisi kysyä mihin me olemme menossa? Maailma seuraa meitä monella tavalla ja meidän tekemiset vaikuttavat siihen. Ja miksi me ylipäätään emme tiedä mihin olemme suuntaamassa? Huomaan pohtivani sitä kysymystä välillä, usein ika turhaan. Kyllähän elämä meidät heittää juuri sinne minee olemme menossa. Itse siihen kuitenkin ehkä tarvitsee hiukan vaikuttaa.

Mä haluaisin vain kirjoittaa, kertoa teille enemmän tästä aiheesta, kaikesta muustakin. Mutta silti kädet eivät halua kirjoittaa vaikka pää ajattelee ja miettii. Mä istun Lapissa pienessä huoneessa, kahlittuna tänne kolmeksi viikoksi.

Ainoa tavoitteeni on päästä pois.

Hämillään

Matkaan pienessä kopissa junassa, matkalla kohti Lappia. Mietin tälläkin hetkellä missä pikkuinen vihkoni on jonka sain viikko sitten. Siellä olisi paljon kirjoituksia mitä lukisin mutta nyt se on jossain kadonneena. Se on siellä mihin olen sen viimeksi jättänyt...

Olen nyt hämmästynyt itsestäni, ajatuksistani ja kaikesta muustakin. Mitähän mä juuri oikein ajattelin, mitähän maailmassa tapahtui.

Ehkä kolmen viikon Lapin aika antaa selvyyttä asiaan, voipi olla että tämä väsymyskin osaltaan tähän vaikuttaa.

Miten muka maailma rullaa jos me pysytään paikoillaan?

Valintojen maailma

Valinnat tekevät maailmastasi sitä mitä se on. Jopa ne pienet hetket kun valitset mitä juot baarissa, lähdetkö kymmenen sekuntia aikaisemmin töihin tai mitkä vaatteet pistät aamulla ylle, voi olla merkityksellisiä koko loppuelämäsi kannalta. Baarissa joku katsoo juomasi perusteella millainen henkilö olet, ensivaikutelma. Lähtöaika voi merkitä sitä että jäätkin rattijuopon alle työmatkallasi, koska lähdit kymmenen sekuntia aikaisemmin mitä olisi pitänyt.  Törmäätkö elämäsi ihmiseen ne vaatteet päällä, että hän myöskin jää sinua katsomaan. Vaatteet tekevät paljon toisen ihmisen silmissä.

Mihin valinnat vie ja mihin niistä voit itse vaikuttaa ilman että tuhoat loppuelämäsi. Siinähän se suurin ongelma tuleekin. Et voi ikinä tietää mikä valinta on oikea ja mikä väärä, huomaat ne aina silloin kun on liian myöhäistä. Esimerkkejä on helppo löytää tuhansia, arkielämässä teet jonkinlaisia päätöksiä joka sekunti.

One right choice can't make up a thousand wrong ones.... Or can it?

Mihin mä olen matkalla ja mitä tekemässä?

"Mä en olis halunnut että täs käy näin. Muistat sä vielä niitä kysymyksiä mitä me kysyttiin lapsena? Miten iso on avaruus? Mihin taivas loppuu ja mistä alkaa meri. Miksei mun anneta huutaa jos mul on paha olo. Miks me ylipäätään ollaan täällä jos kaikilla on niin paha olo. Mä uskon kuitenkin että lopussa meil kaikille käy hyvin"

Mä en ole enää varma, mihin mä olen matkalla, se kai riippuu siitä miten päin mä asiaa katson. Sanoin joskus, että mulla ei saa olla liikaa aikaa. Nyt sitä on. Sairaslomalla jalan takia, tuli pieni työtapaturma. Ei paikkaa missä olla tai mihin mennä. Ei enää mitään suunnitelmia mistään, vaikka eihän sellaisia tarvitakaan.

"Mä luulen et rohkeus on sitä et tekee jotain mihin uskoo, vaik pelottaa. Tai vaikka tietää et voi menettää kaiken"

Mä mietin nyt kaiken uudestaan, kaikki mitä mun pitäis tehdä. Kannattaako se tehdä, mitä siitä puuttuu ja mitä siinä on. Matkalla tuntemattomaan, mitä se tuo edessään.

" Jos pidät minusta lupaat poimia minulle kaikki tuikkivat tähdet tummalta taivaankannelta. Jos pidät minusta oikein paljon lupaat noutaa minulle hopeisen kuun taivaalta. Mutta jos rakastat minua
et tee turhia lupauksia."

Mä olen kai luvannut joskus turhia lupauksia. Tai turha on väärä sana. Mä olen tehnyt lupauksia joista mä en ole varma olenko mä ne pitänyt. En tahallaan rikkonut enkä edes vahingossa, vaan jonkun muun asian takia. Mitä ikinä teetkään rakkauden tähden, mihin ikinä pyrit löytääksesi onnen. Mulla onni tulee siitä kun teet jonkun toisen onnelliseksi, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Mutta mä olen luvannut taistella ja ehkä joskus vielä saavuttaa sen mitä nyt ei ole. Mä olen ajatellut menneitä, niitä tunnetiloja mitä oli joskus.

Ei ole koskaan tuntunut yhtä tyhjältä kuin nyt...

Mitä mä olen tekemässä?

Ei mitään menetettävää. Vai onko?

Mä taisin herätä jostain unesta äskettäin. Ehkä mä elin jossain muussa maailmassa kun huomannut mitä ympärillä tapahtuu. Olinko mä näin sokea? Enkö mä tosiaan huomannut mitä toiset haluaa vaan aina koitan jotain ideoitani syöttää eteenpäin vaan sillä verukkeella että mä luulen toisen haluavan sitä. Kun en tiedä itsekään mitä haluaisin. Sain oppitunnin menettämisestä ja oman ajatuksien vankina olemisesta. Mä menetin jotain mikä oli tärkeämpää kuin oma elämä. Voiko jokin olla sitä? Kyllä voi.

Jos pakottaa itsensä pään sisään ja ajattelemaan, pakottaa itsensä laittamaan toisten ihmisten asemaan, voi tuloksena olla jotain aivan muuta mitä olet koskaan halunnut kuulla. Miten huomaakaan omat virheensä ja kaikki minkä on tehnyt väärin. Ei meidän tarvitse mihinkään lähteä etsimään itseämme, se oma itsesi on sinun pääsi sisällä.

Mitä siellä on? Siellä on ne suunnitelmat, ne pienet valheet mitä pääsi sisään on joskus laitettu. Mitä koulussa opetetaan? Mene kouluun, mene uudestaan kouluun, tee töitä loppuelämäsi. Ei! Jokaisen pitää itse huomata mitä haluaa, nähdä sen minkä haluaa. Ei kenenkään muun anna sitä sotkea, päättää puolestasi. Paitsi, neuvoja kannattaa kuunnella ja niistä muodostaa omat tuntemuksesi asiaa kohtaan.

Mä aloin itsekin miettiä omaa matkantekoa, mitä mä siltä haen. Mä hain jotain elämää suurempaa ja toisaalta sainkin sen. Mutta mihin mä olen tästä jatkamassa. Se mihin piti mennä, puuttuu palasia ja ne palaset oli se asia minkä vuoksi sinne oltiin menossa. Ei se kohde, vaan ne muut asiat. Mihin mä olenkaan menossa?

Ohi

Tiedän, jäi tänne kirjoittamatta matkan loppu ja kaikki se mitä viimeksi koettiin. Mutta ei enää tuntunut sitä paloa kirjoittaa mitä ehkä aluksi ja vielä Thaimaassa. Halusin kirjoittaa jotain enemmän kuin pelkän "oli vihreää". Ei se täyttänyt siille annettua tarkoitusta. Yrittäkää ymmärtää mitä tarkoitan.

Voin vielä pistää omaksi huvikseni tänne ne viimeiset viikot Australian maalta.

Lopetettiin farmityöt että poltettiin 300 istutettua puuta ja pelto mitä oli kasvatettu kolme vuotta lampaiden käyttöön. Minähän sanoin etten tykkää siitä paikasta.

Viimeiset kolme viikkoa Melbournessa meni kuin siivillä. Käytiin vihdoin ja viimein Eurekassa, tuossa jättimäisessä pilvenpiirtäjässä. Kyllähän taisin siitä jo teille mainita kymmenen kuukautta sitten. Asuttiin Brunswickissä, mikä on boheemilähiö noin nelisen kilometriä keskustasta pohjoiseen. Talossa pariskunnan kanssa sekä koira. Tuo pieni mutta paksu, musta ja silmät kuin pienellä lapsella joka haluaa maistaa elämänsä ensimmäistä nallekarkkia. Aina nälkä, ei ikinä tarpeeksi ruokaa. Se on kai parhain kuvaus tuosta meillekin rakkaaksi tulleesta Matilda koirasta. Viimeiset kerrat vanhojen kavereiden kanssa juomassa ja syömässä ja tätä kirjoittaessa muistan jo nyt kuinka ikävä mulla on niitä kaikkia hulluja. Jopa Egansin poikia joiden kanssa oppisin tekemään hommia ja viettämään aikaa työajan ulkopuolellakin.

Me nähdään vielä!

Viimeinen viikko

Lukaisin juuri tuon viimeisen päivityksen. Silloin oli jotenkin pelko ettei tämä olekaan mitään ihanaa aikaa elämässä ja juostaan vaan niityllä. Ei, tämä on ollut jotain aivan muuta. Mieltä raastavaa ja todella henkisesti raskasta aikaa. Työskennellä täysien idioottien kanssa mitkä sitten päätti vielä palkan kanssa viilata linssiin. Laskin että maksan kolmessa viikossa asumisesta ja ruuasta 2200 dollaria... Ilman että olisi maksettu mitään lisiä tai mitään. Siis viikonlopuista tai ylitöistä. Aikamoinen summa ja vielä laskettu alakanttiin.

Onhan tässä ollut kohta neljän viikon jälkeen jo yksi vapaapäivä, Reetalla sentään pari muutakin. Se ei nyt muutenkaan palkkaa saa, että parempikin antaa hälle hiukan vapaata. Mä teen jokapäivä vähintään kymmenen tuntia töitä. Torstaina on lähtö täältä Melbourneen, siihen on jo ajatukset juoksemassa.

Mä olen ainakin oppinut tekemään farmitöitä, enemmän ja vähemmän. Nähnyt kaikenlaisia eläimiä, hoitanu niitä ja nyt levittänyt mitä sattuu pelloille että voidaan nekin kylvää. Mä en vaan tiedä mitä mä nyt sanoisin, parempi kai olla sanomatta mitään.

Nähdään Melbournessa

Maaseudulla? Onko tää enää edes sitä?

Mulla on hiukan kauhunsekaiset tuntemukset tästä farmityöstä. Tää on ollut ensimmäisen viikon aika helppoa, mutta ollaankin oikeastaan oltu kahdestaan Reetan kanssa. Omistajat muksuineen on hevoskilpailussa, siis osallistujan roolissa. Ollaan nyt pidetty huolta lehmistä ja hevosista, vähän ankoista ja kanoistakin. Yksi kana ei millään suostu antamaan muniansa vaan innokkaasti niitä hautoo. No pitäkööt. Tuota strutsin munaa ei raaskittu hajottaa kun ei tiedetty mitä sillä tehtäisiin. Iso omeletti?

 Tämä on niin keskellä ei mitään, silti ääniä kuuluu enemmän kuin kaupungissa. Milloin tuuli ujeltaa, milloin hevonen hirnuu naaman vieressä. Ja pilkkopimeää. Vaikka ei se niin haittaakaan, kyllä sitä odottaa jo tässä vaiheessa kaupunkiin pääsyä. Ollaankin oltu täällä jo viikko. Vielä en tiedä millaisista päivistä saadaan palkkaa, ainakin niistä kun ajellaan traktoreilla. Koskahan sitä aletaan tekemään, en oikein tiedä. Puimuri ainakin on lähiaikoina pestäväksi. Meneeköhän päivät nopeemmin jos on jotain töitä vaikka ei olisikaan niin mielekästä työtä? No sen kai näkee kohta. Huomenna tai keskiviikkona omistajat tulee takaisin, siitä se työrupeama kai alkaa mikä kestänee sen koko kolme kuukautta. Mikähän meitä odottaa nurkan takana? Mä en tiedä, mä en tiedä haluanko tietää.

Reeta sentään pääsi kerran jo ratsastaa, mä ajattelin että valjastan itelleni lehmän ja koitan sillä. Reeta taitaa pysytellä noissa hevosissa. Olen jo muuten napannut aika monta hämähäkkiä ja hiirtä. Meinasin saada sen pirun rotankin tänään kiinni. En saanut.

Täällä kaiken takana

Miten voi aika juosta mutta samalla tietyissä tapauksissa olla täysin paikoillaan? Tajuttiin juuri että kun kolmen kuukauden päästä tullaan hetkeksi Suomeen niin siitä on silloin melkein vuosi kun viimeksi koto Suomen nähnyt muuten kuin kuvien välityksellä internetistä. Sitä myös miettii, onkohan kaikki samanlaista kuin se oli, vai onko siellä jotenkin asiat toisin? Ainakin mitä on aikaa yrittänyt seurata, ei siellä taida mitään mullistavaa olla tapahtunut.

Viimeinen päivitys taitaa olla Brisbanen seuduilta, kerran pitikin hiukan päivitellä mutta silloin tuli tiettyjä katkoksia tuossa netin ja kirjoituksen suhteen niin eihän sitä tullut sitten mitään laitettua. Mutta jos palataan vielä viimeisiin Brisbanen tapahtumiin. Viimeisenä viikkona kun olin muutaman päivän töissä, niin tulihan sitä kahdesta apikkaa tarjous pysyvään työhön. Juuri silloin kun oli lähdössä. Niinhän se maailma tuntuu aina menevän, kaikki hyvä tulee silloin kun siitä joudut kieltäytymään. Mutta vähän valoisammilla asioilla niin olihan meillä nuo läksiäiset joissa sitten eksyttiin ensimmäistä kertaa yökerhoon. Joukko hajosi jo alkumetreillä ja kaikki oli ihmeissään mitä tehdään mutta puolet toiseen suuntaan ja toinen puoli toiseen. Siinähän se ilta meni ihmetellessä että aika samanlaista kuin Suomessa, paitsi hinnat hiukan kalliimpia. Ja lopussa toinenkin joukko löysi meidät niin ilta jatkuikin siitä aika nopeasti jo nukkumaan päin.

Seuraava etappi oli Gold Coast. Turistiparatiisi vailla vertaa, hyvä paikka käydä viikon kaksi jos lompakossa pullottaa jotain ylimääräistä mille et keksi mitään tekemistä. Meillä sitä nyt ei ollut niin paljon, mutta saatiin silti mukava loma aikaiseksi. Rannalla tuli hiukan aikaa vietettyä, kun yhden päivän jopa aurinko paistoi. Uimaan pääsi vain tietyillä pienillä sektoreilla jotka oli lipuin merkitty. Pohjavirta vie pienet mukanaan ja kyllä tuntui vähän isommankin vievän. Eihän siellä pystyssä pysynyt aaltojen takia ja tuuli ujelsi mukavan pienen hiekkapuhalluksen ihoa vasten joka tuntui kuorivan viimeisenkin kerroksen pois minkä aurinko vielä oli jättänyt. Ainiin, käytiin me sentään Hard Rock Cafessakin. Ensimmäinen kerta.

Hervey Bay. Ainoa sana mikä sitä voisi parhaiten kuvata on: kuollut... Vaikka joku väitti siellä viidenkymmenen tuhannen ihmisen asustavan, ne oli varmaan vajonnut jo maan alle. Eihän siellä tapahtunut mitään eikä sitäkään vähää. Tai niin olihan sielläkin ranta missä jopa pystyi mukavasti lämpimässä vedessä uimaan ja ei tuulikaan häirinnyt yhtään niin paljoa mitä sitten taas Kultarannikolla. Yhdeksältä illalla saavuttiin kaatosateen säestämänä pelipaikalle ja ilman hostellivarausta tai mitään. Löydettiin kyltti seinästä jossa jotain mainostettiin ja päätettiin ottaa sinne puhelu. Sieltä nyt sattui paikka löytymään, parisängyllä varustettuna. Enemmän pienen kodin tuntuinen kuin normaali hostelli. Sänkypaikkoja oli vain 28 ja neljä yksikköä jossa jokaisessa oma vessa ja keittiö. Löydettiin myös lappu respan ovesta jossa tarjottiin ilmaista asumista siivousta vastaan. Eli meistä tuli hujauksessa hostellisiivoojia. Pääosin pyörillä liikuttiin siellä joten tuli hiukan urheiltuakin. Jotenkin omituiselta kuitenkin vaikutti niinkin kuolleen paikan pienimmässä hostellissa alkoi kerran kuulua tuttua kieltä ja olikin pakko vähän hämmentää matkakumppaneita ja kysäistä suomeksi miten matka on mennyt. Omituisten katseiden jälkeen alkoi vähän enemmän juttua tulemaan ja sitten loppuaika menikin mukavammin ilman tylsyyskuoleman kouristuksia. Ainakaan niin pahoja. Tulihan sitä heidän kanssa baari-illan jälkeen pyöräiltyä mäkkiinkin ostamaan muutama burgeri. Ihanaa olla Suomalainen...

Sitten toiseksi viimeiseen etappiin olikin hiukan matkaamista. 2828km jos ihan tarkkoja ollaan. 27 vietettyä tuntia bussissa matkalla Sydneyyn, alkoi jo bussikiintiö olemaan hiukan täynnä. Aamulla sitten seitsemän aikaan keskellä Sydneyn keskustaa, oikein tiennyt mitä tekisi. Nyt oli kuitenkin hostelli valmiiksi varattuna ja kamat kantoon. Kirjauduttiin sisälle aamukahdeksalta jonka jälkeen päätettiin katsastaa Sydney päivässä. Tuli nähtyä oopperatalo, (joka on pienempi kuin kuvissa eikä edes niin hieno) eksyttyä Botanic Gardeniin tuhansien jättilepakoiden keskelle, käytyä katsoamassa ”kuuluisa” Kings Cross joka sekin aika mitäänsanomaton. Mutta kokonaiskuva oli aika mukava. Ehdottomasti takaisintulemisen arvoinen. Matka jatkui seuraavana aamuna 7 aikaan junalla ja bussilla eteenpäin. 8 tuntia ja 20 minuuttia vielä matkaamista.

Päästiin sitten sellaisen paikkaan kuin Gilgandra jossa meidät poimittiin kyytiin. Siitä vielä autolla 60 kilometriä keskelle tosiaan ei mitään. Täällä ollaan sitten farmilla jossa on hevosia, lehmiä, koiria, kanoja, lampaita, sokea vuohi ja strutsi. Voi olla että unohdinkin jotain mutta siinä nyt pääosin kaikki. Täällä ei ole lähellä mitään mutta katsotaan nyt miten pärjätään, vaikka kyllä kaupunkipoikaa jo hiukan hirvittää. Täällä ollaan vielä kolmisen kuukautta...

Jos en ole missään ja keskellä ei mitään, niin missähän mä oikein olen? Täällä...

Brisbane - Gold Coast - Hervey Bay

Muutama päivä Brisbanea

Lukasin tuon edellisen tekstin niin sain siitä itsekin vähän väärän käsityksen. Eli oikaisenpa nyt yhtä asiaa. Vaikka mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, ei se aina ole ollut huono asia vaan joskus on ihan kivaa hypätä aivan täysin tuntemattomaan. Kun ainakin tähän mennessä on näyttänyt että silti pärjätään. Tänään olin taas kolme tuntia auttelemassa yhdessä paikassa jossa olen jo monta kertaa aikaisemminkin ollut. Sade vaan haittasi työtä niin paljon että kolmen tunnin jälkeen oli pakko lopettaa työt. Mutta jokainen tunti on aina lisää rahaa matkusteluun. Kaksi viimeistä Brisbane päivää meneekin töissä vanhan työnantajan kautta Suncorp stadionilla. Mitähän siellä teen, sitä en yhtään tiedä. Huomenna pitäis olla täysi päivä ja perjantaina lyhkäsempi niin kerkeen ostaa uudet kengät itelleni kun kuulemma sellaiset tarviin ja valmistautuu perjantai iltaan.

Oltiin isossa maailmanpyörässä muuten lauantaina. Aika mahtavat maisemat 60metrin korkeudesta. Joternkin erilaista olla taas niin korkealla pienessä peltipurkissa kun Reeta heiluu puolelta toiselle heiluttaen koria. Sen jälkeen olikin vuorossa nykytaiteen museo. Ei ihan mun mieltä lähellä tuo oikeen ole, mut olihan se silti kokemus. Sitten kierto keskustassa ja oli ihan mahtava päivä. Nyt mun on pakko etsii meille farmipaikkaa niin pidetäänhän lippu korkealla Suomessakin.

Niin se aika etenee

Eilen taisi tulla tasan puoli vuotta kuluneeksi siitä kun ensimmäiset askeleet otettiin Australian kamaralla. Toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti, kun miettii että ei ole vielä ehtinyt nähdä oikeastaan mitään siitä mitä oli suunnitellut. Eikä oikein mikään olekaan mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta niinhän se reippureissaajan elämä on. Tosiaan on tullut tehtyä jos minkälaisia töitä, taisin mainitakin asbesti purun ja tavaroiden siirtelyn, nyt olin pidemmän aikaa pistämässä myrsky ja kattovesi putkia yhdellä työmaalla, mutta valitettavasti jouduttiin sieltä lähtemään niin työt loppui. Maannakertajat eivät olleet tehneet kunnolla hommiaan. Mutta jos hyvin käy, niin tiistaina takaisin sinne. Tällä viikolla neljä päivää töitä, onhan sekin jo jotain, viisi päivää on kuitenkin tavoite.

Lauantaina olisi vuorossa vähän markettien ja näyttelyiden kiertelyä, saa nähdä millaista sekin on. Mukava kuitenkin käydä katsomassa jotain mitä voi verrata kotisuomeen. Noissa näyttelyissä kuitenkin niin paljon kiertänytkin, kuten markkinoillakin...

Se olisi muuten kohta viimeinen viikko Brisbanessa. Siitä sitten ties minne. Farmityötä kovin haetaan, hetelmänpoiminta nyt ei ole ihan ykkösvaihtoehtona, mut jos ei muuta saa, niin se on varmaan pakko ottaa. Eläinfarmi missä saisi myös asua on nyt päällimmäisenä ajatuksissa. Ei tiedä miten käy vaikka kovin koitetaan. Sehän taitaa olla se pääasia. Ensi perjantaina olisi myös aika mennä ensimmäistä kertaa Australiassa yökerhoon juomaan. Uskokaa tai älkää, se olisi eka kerta puoleen vuoteen...

Olen miettinyt kaikkea mitä matkailuun liittyy, hyviä ja huonoja puolia. Vaikeaa on töiden löytäminen, kämpän hankinta hetkeksi ja pienet kulttuurilliset asiat. Mutta hassuinta on, että kaikkein vaikein asia on lähteminen. Tapaat uudet ystävät ja alat tuntemaan kaikki paikat. Sitten jätät sen kaiken taakse tietäen ettet välttämättä koskaan enää palaa tai näe niitä ihmisiä enää koskaan. Se on se vaikein asia matkustamisessa.

"It´s not where you come from, it´s where you are going"

Vihdoin netti

Kesti hetken aikaa ennenkuin sain netin koneeseen, kun se ei asunnon hintaan enää kuulu. Hankkimisen jälkeen kuitenkin aikaa kului siihen että antoivat väärän sim-kortin tungettavaksi koneeseen. Mitään älyttömiä netissä ei silti voi tehdä, mutta perusjutut kuitenkin kun täälläpäin netti ei tule nopeuden mukaan niinkuin Suomessa vaan sen mukaan kuinka paljon käytät sitä. Eli paketteja on mokkuloiden kanssa 500MB:stä 12GB:hen eli ei mitenkään hurjasti. Tietysti näitä saa yhdistettyä muuta tulee sein pikkaisen kalliiksi. Jos olisi kiinteä nettiyhteys niin voisi saada sen jopa 200GB:hen, mutta sellaista luksusta meillä ei ole. Mutta perustarpeet tämä nyt täyttää.

Brisbane on hiukan pienempi kooltansa kuin Melbourne, iso kaupunki kuitenkin. Asutaan omakotitalossa aika lähellä keskustaa, niin että se pilkottaa toisten talojen yli. Meitä asuu täällä kuusi, kaksi ranskalaista, kaksi englantilaista ja me. Hyvin ainakin on mennyt tähän asti, kunhan ei kaikki ole keittiössä samaan aikaan. Mutta täällä on jotain mitä Melbournessa ei ollut. Jättimäisiä hämähäkkejä ja lepakoita. Niitä pieniä suloisia pieniä mustia lentäviä otuksia mitä Suomessa näkee, on välillä pienen koonsa takia jopa vaikea huomata, mutta täällä ei ole sitä pelkoa. Jos ei joutsenta oteta mukaan, nämä lepakot varmaan koonsa puolesta pystyisi syömään minkä tahansa Suomessa majailevan linnun suuhunsa. Ainiin, taitaa Suomessa kurjetkin olla vähän isompia. Mutta kun siipien kärkiväli on lepakolla yli metri niin alkaa olemaan jo komian kokoinen. Vai mitäs meinaatte. Ja ihan suurimpia hämähäkkejä ei olla nähty, mutta kymmenisen senttiä pitkiä nekin on, eli jo ihan sen kokoisia etten mene niitä sörkkimään. Tietysti liskoja sun muita opossumeja on paikat täynnä.

Töitä olen nyt hiukan tehnyt, en niin paljon kuin olisin toivonut mutta edes hiukan. Tulvasiivoajasta asbesti purkuun ja kaikkea siltä väliltä. Onhan se mukava koittaa kaikkea uutta, sitä ainakin tuolta työnvälitystoimiston kautta saa tehdä. Mutta kuukauden päästä on lähtö täältä jollekin farmille, jos vihdoin olisi enemmän kuin pari päivää viikossa töitä. Huomenna ja ylihuomenna kuitenkin on sen takia tekemistä kun pari paikkaa missä olen ollut piti musta niin paljon että halus uudestaankin. Mutta pitäkää taas huoli itsestänne.

Nopiaan aika juoksee

Saavuttiin jo aikoja sitten Brisbaneen, mutta en ole saanut tänne oikein mitään aikaiseksi koska on riittänyt menoa ympäriinsä ja meillä ei ole netti mahdollisuutta asuinpaikassa. Joten tämä tapahtuu kahvilan portailla yleensä. Koitan myöhemmin jotain raapustella valmiiksi ja pistää teille infoa minkälaista täällä on.

Mutta Brisbane näyttää upealta yöaikaan, Story Bridgeä valaisevat tuhannet väriä vaihtavat lamput ja korkeat rakennukset säteilevät suurkaupungissa. Täällä on paljon enemmän hämähäkkejä kuin Melbournessa ja muutenkin villielämää. Järjettömän kokoisia veitikoita ja luulin että lepakot on aina pieniä eikä niinkuin täällä, että niillä on 1,5m siipien kärkiväli... Nättii...

No mutta myöhemmin enemmän, nähdään taas

Paivat juoksee

Onhan tassa tullut taas kaikkea koettua, uudessa maassa synttaritkin tullut vietettya.  Ne oli tuossa viikko takaperin ja pakko myontaa, vaikka ei viime vuosien tapaan sita yokerhossa viettanytkaan, meni ne aika hyvin. Ihmeellista kuin tuo aika juoksee, sitahan vanhenee ennenkuin edes ehtii huomata. Onhan tassa kuitenkin jo tullut kaikkea koettua ja tehtya ja viela paljon on edessapain.

Synttarit siis vietettiin Sam nimisen tyton luona johon tutustuttiin jo ihan taalla alkuaikoina, Lisan ja Michaelin kaverin tyttoystava. Lisa ja Michael oli siis ne kaverit joiden kissaa nyt hoidetaan sen ajan kun he ovat Aasiassa. Michael tuleekin jo takaisin sunnuntaina ja saataisiin olla taalla viela keskiviikkoona saakka mutta nyt mietintamyssyssa jos mentaisiin hostelliin hetkeksi asumaan kun luvassa on kohta jotain erilaista... Synttarit meni muutaman paukun ja grillauksen merkeissa, kylla se kenguru oli taas hyvaa, pakko myontaa. Sielta sitten yolla kotiin ja nukkumaan. Eli ihan mukava paiva mika ei nyt sinallaan mitaan ihmeellista ja uutta suonut mutta laatuaikaa hyvien kavereiden seurassa.

Eli sitten se ihmeellinen asia mika on luvassa. Koska Melbournessa on talla hetkella niinaljon enemman tyontekijoita kuin toita, niin paatimme lahtea hakemaan onnea vahan muualta. Australian sisapuolella kuitenkin matkaa jatketaan, mutta Australia Day:na eli Aussien itsenaisyyspaivana meilla on lennot varattu uuteen kaupunkiin. Kaupungin paljastan vasta myohemmin, mutta sielta meille on molemmille tarjottu tyopaikkoja ja vahan parempaa palkkaakin jopa kuin taalta. Reetalle nyt tullut tyotarjouksia hiukan enemmankin ja itsellenikin odotan hiukan erilaisia vaihtoehtoja mista voisi valita. Vaikka onhan se yksikin aina hyva jos se mut toissa pitaa. Mutta se ei ole tulvavaara alueella jos sita mietitte. Osa siita osavaltiosta kylla on ollut, mutta nekin alkaa jo lahtemaan pois. Taallahan kylla tulvii jo puolessa maata ja toisella puolella on puskapaloja etta siita sitten valitsemaan. Mutta ei siella hataannyta, mihinkaan idioottimaisuuksiin ei rahan takia lahdeta.

Olen nyt viela viimeiset paivat vanhassa firmassa toissa kun niille pari tyota sattui tulemaan ja kylla aina tyo kelpaa. Ja ensi keskiviikkoa odotellessa ja pitaa nahda kaikki kaveritkin ennenkuin tasta lahdetaan. Pari jenkkilaista kaveria on tullut aika hyvin tutuiksi ja pitaa niiden kanssa viela vaihtaa matkasuunnitelmat etta viela Aussien puolella nahtaisiin.

Mutta naihin talla eraa, jotain muutakin oli mutta kirjoitan sitten paremmalla ajalla.

Viime paivien pakinaa

Lauantai-aamu, paiva alkaa lahentya ja lampo hyokkaa tahankin paivaan. Pieni tuuli kantaa itsensa naamaani kun pyristelen silmiani unihiekasta heratakseni uuteen maailmaan. Eilinen pyyhkiytynyt pois katukuvasta, tuo perjantai joka ei enaa hiljainen taida tassa maailmassa olla koskaan. Maailma on erilainen paivatyolaisen silmin viikonloppuisin, se vie pyorteisiinsa jota ei ihmiset voi vastustaa.

Eilen lahdimme matkaamaan kohti vanhaa kamppaa, kun sosiaalinen lama oli sita jota eiliselta illalta haimme, vaikka vaihtoehtoina oli rauhallinen leffailta tai salilla kaynti. Paivan kiertelyn keskustassa lopetti nalan tunne joka valtasi mielen ja kavimme lapi junareissun joka oli matkan yksi mielenkiintoisimmista. Belgrave linja on yksi niista joka pitaa ottaa jos haluaa majapaikkaansa loytaa. Tama oli oikea juna, mutta niin sanottu limited express joka ei pysahtynytkaan ennenkuin vasta tuolla toisen hintaluokan Zone2 asemilla. Menimme paljon ohi oman asemamme ja pakko oli paasta hiukan takaisinpain. Siella olikin lipputarkastajat ja eihan meilla ollut kuin Zone1 liput... Siina hetken karvisteltyamme, huomasimme onneksemme etta toisessa vaunussa menee heilla niin kauan etteivat ehdi tulla tarkistamaan meidan lippuja. Niin hyppasimme ulos Camberwellin asemalla ja rauhassa astelimme kotiin syomaan.

Muutaman kaljan ja ruuan jalkeen lahdimme kohti vanhaa asumusta. Siella joukko iloisia entisia naapureita ottivat meidat avosylin vastaan ja sielta lahdimme kohti Biero baaria, jossa tana iltana vain House musiikki soi. Ei ihan oman mielen mukaista, mutta kaveri oli sita soittamassa jolloin se oli pakko kuulla. Se oli vain yhdet siella ja juttelua, kellaan ei ollut intoa ottaa enempaa ja vain huutaa tisilleen kun musiikilta ei muuta kuulunut. Kuitenkin saimme hiukan keskusteltua tulevasta Ikea reissusta jossa kavimme jo aikaisemmin talla viikolla, mina jo kaksi kertaa etsimassa lihapullia. Sielta pieni halpa joululahja ystaville jotka meidat tanne majoittivat. Mutta eihan sita ilman autoa tanne saa, niin tarvii hairita ihmisia kella sellainen on.

Lihapullat on silti turvallisesti pakastimessa, niita jo muutaman kerran syoneenakin. Ja me paasimme myos aikaisin baarista kotiin, ilman humalatilaa ja nukkumaan. Kissan vietti ulos on mahdoton iltaisin, kun han ei tajua etta ei ole koskaan saanut olla oita ulkona eika tule olemaankaan. Kun kuitenkin olisi jossain vaiheessa yota monkumassa sisalle. Myos hanen mahansa on taysin pohjaton... Muutaman kerran kun antaisi periksi niin meilla olisi tosi paksu ja kompelo katti taalla seurana.

Hyvaa lauantain jatkoa kaikille, tavataan

Uusia paivia

Tyopaikkojen etsiminen, kampan hakeminen ja siivoaminen. Miksi siita ei makseta palkkaa? Olisin jo aika rikas jos siita jotain saisi. Noh, se kuuluu elamaan, ja onhan se valilla ihan hauskaakin huomata mita kaikkea taalla on tarjolla. Talla matkalla haluisin kuitenkin kokea toiden muodossakin jotain taysin erilaista, jotain mika menee johonkin sellaiseen mita en ole kokenut, enka varmaan tule ihan heti kokemaankaan. Niin etta mulla olisi erilaisia vaihtoehtoja kun palaan Suomeen. En viela tieda mita se on, mutta toivon sen loytyvan.

Ensiksi kuitenkin tavoitteena on kerata hiukan rahaa, etta voi lahtea sita jotain hakemaan. Auto pitaisi ostaa mika on aina riskisijoitus mutta muuten ei paase niin hyvin kulkemaan. Ja jos ei mun tuuria kay, niin sen voi jopa myyda ehjana sitten pois aika lahella samoja hintoja milla sen joskus ostikin. Suuria summia siihen ei kuitenkaan kayteta ja sen ostaa automekaanikko kaveri mika myos tarkistaa sen ennenkuin silla yhtaan mihinkaan lahdetaan. Eli helmikuun loppupuolta odotellessa

Jannat paivat on myos josko mulle soitettaisiin huomenna sielta raksahommasta. Vaikka se olisikin vahan huonopalkkaisempaa mutta kun olisi viisi paivaa viikossa niin saisin tarvittavat rahat kerattya matkaa varten. Ja pystyttaisiin asumaan taalla viela hetken. Meinaan Melbournessa. Kylla tama tasta, kohta pitaisi kuulemma synttaritkin elella, neljasosa satasesta kuulemma tulee tayteen. Jos ma vaan unohtaisin sen ja jatkaisin taman ikaisena. Kai se on elaman pakollista pahaa, tuo vanheneminen. Mutta jospa ma menisin katsomaan mita pahoja tuo kissa taas tekee, joskus siihen meinaa pikkaisen menna hermot. On se sopo kun se nukkuu....

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui ja joulukin meni jo. Kuukaudessa on tapahtunut taas paljon, enemman mita joskus koko vuotena. Joulu ja uusivuosi Australiassa, jotain erilaista elamaan. Jos lahdetaan siita, etta olimme katsomassa jalkapalloa joulukuun alussa, 23 000 muun ihmisen kanssa. Siis sita oikeaa jaloilla pelattavaa. Ei tuo sarjan taso nyt aivan sita mahtavinta ollut, hiukan parempaa silti kuin Suomessa.

Muutettiin toiseen paikkaan, pieneen lahioon nimelta Hawtorn. Tai oikeastaan paikka on jo East Hawtorn jos tarkkoja ollaan. Tie menee tuossa vieressa, mutta ei niin kauhean liikennoity ole niin aika rauhassa taalla saa olla. Palvelutkin loytyy kavelymatkan paasta, vaikka sinne aina jaksaisikaan kavella, laiska kun valilla on. Kissaa pitaa hoitaa, muuten asuminen on ilmaista joka huomattavasti helpottaa elamista kun tuota tyota ei nain joulun aikoisiin paljoa ole. Taitaa tuntua aika tutulta lauseelta jo, kun aina vaan lomailee. Mutta parempaa on jo nakyvissa. Ensi viikolla ehka, nain ainakin on vahan lupailtu. Mutta ei saa viela nostaa innokkuutta ylos, ei sita koskaan tieda mita tapahtuu. Kissan kanssa menee valilla hermot, se on aina nalkainen ja yrittaa syoda kaiken mika liikkuu ja ei enaa liikukaan, nyt on onneksi hiustenkuivaaja keittiossa milla haadan sen pois meidan ruuan kimpusta. Muuten se tuossa hyorii, kunhan ei vain aina pysyisi kuin liimattuna sisatiloissa ja kun nukkumaan pitaisi menna, han haluaa ulos. Kissat...

Joulu meni vahan erilaisissa merkeissa, 200 ihmisen Castlemainessa kaverin isan luona. Vaikka meille se oli jouluaatto, taalla joulua juhlitaan vasta joulupaivana. Mukava asutus oli kylla keskella ei mitaan, mutta hyvat ruuat saatiin ja sitten nukkumaan. Seuraava aamuna olikin meno Bendigoon jossa naimme matkan ekat kengurut. Eli niita oikeesti on olemassa. Vaikka ne ei taaksepain osaakaan pomppia. Siella tuli sitten alkupaloiksi jattikatkarapuja ja oistereita, uusia kokemuksia. Juhlapaikalla oli sellaiset 30 ihmista, kaljaa, siideria ja viinia niin paljon etta Alko meinaa tulla kalpeaksi sen maaran rinnalla. Sitten kun jalkiruuat, tiramisut sun muut oli pistetty napaan, alkoi vieraat pikkuhiljaa havita ja me sitten siirryttiin yhdentoista aikaan illalla porealtaaseen ja uimaan altaaseen. Siella sitten isantavaen kanssa jatkettiin ottamista kunnes aamulla kohti Hawtornia.

Muuten mennyt rauhallisesti mutta uutenavuotena oli lupa taas ottaa muutama naukku ja sita sitten kaytiin juhlistamassa olemalla rannalla. Lampotila kohosi yli 40 asteen ja Mornington Peninsulassa rannalla oli aika mukava lohoilla. Sielta sitten vanhaan asuinpaikkaan juhlistamaan vuoden vaihtumista, vanhojen tuttujen kanssa Federation Squarelle katsomaan ilotulituksia. Puolisen miljoonaa muutakin oli kompinyt sinne mutta oli siella nahtavaakin kun 9 eri ilotulitusta pamahti kayntiin. Ja tietysti se laskenta 10,9,8....1! tuli koettua. Sielta sitten hetkeksi vanhalle kampalle ja sielta suunta nukkumaan. Ja nain olemmekin vuodessa 2011... Mitahan sekin tuo tullessaan, mahdollisesti jopa enemman paivityksia blogiin.

Huomenna sitten kansallispuistoon tuonne kauas, sielta illalla takaisin.

Elelkaa kiltisti ja hyvaa uuttavuotta!

P.S. Jos ette jotain sanoja ymmarra, lisatkaa pilkut joidenkin kirjainten ylapuolelle niin johan alkaa vaikuttaa enemman suomelta.