Mä taisin herätä jostain unesta äskettäin. Ehkä mä elin jossain muussa maailmassa kun huomannut mitä ympärillä tapahtuu. Olinko mä näin sokea? Enkö mä tosiaan huomannut mitä toiset haluaa vaan aina koitan jotain ideoitani syöttää eteenpäin vaan sillä verukkeella että mä luulen toisen haluavan sitä. Kun en tiedä itsekään mitä haluaisin. Sain oppitunnin menettämisestä ja oman ajatuksien vankina olemisesta. Mä menetin jotain mikä oli tärkeämpää kuin oma elämä. Voiko jokin olla sitä? Kyllä voi.
Jos pakottaa itsensä pään sisään ja ajattelemaan, pakottaa itsensä laittamaan toisten ihmisten asemaan, voi tuloksena olla jotain aivan muuta mitä olet koskaan halunnut kuulla. Miten huomaakaan omat virheensä ja kaikki minkä on tehnyt väärin. Ei meidän tarvitse mihinkään lähteä etsimään itseämme, se oma itsesi on sinun pääsi sisällä.
Mitä siellä on? Siellä on ne suunnitelmat, ne pienet valheet mitä pääsi sisään on joskus laitettu. Mitä koulussa opetetaan? Mene kouluun, mene uudestaan kouluun, tee töitä loppuelämäsi. Ei! Jokaisen pitää itse huomata mitä haluaa, nähdä sen minkä haluaa. Ei kenenkään muun anna sitä sotkea, päättää puolestasi. Paitsi, neuvoja kannattaa kuunnella ja niistä muodostaa omat tuntemuksesi asiaa kohtaan.
Mä aloin itsekin miettiä omaa matkantekoa, mitä mä siltä haen. Mä hain jotain elämää suurempaa ja toisaalta sainkin sen. Mutta mihin mä olen tästä jatkamassa. Se mihin piti mennä, puuttuu palasia ja ne palaset oli se asia minkä vuoksi sinne oltiin menossa. Ei se kohde, vaan ne muut asiat. Mihin mä olenkaan menossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti