Mä olen huomannut, että tietokoneeni
on nykyisin kirjoitusaittani. Mietintöjä, ajatuksia sekä
ihmeellisyyksiä. Tännekin olen niitä miettinyt pistäväni, mutta
niiden henkilökohtaisuus on saanut ne jättämään tietokoneen
syövereihin ikuisiksi ajoiksi lukematomaksi.
Tänään mietin taas ihmistä jolla
on ollut ihmeellinen vaikutus mun elämään. Ei ehkä niin pitkä
mutta silti sitä on kestänyt jo monia vuosia. Ehkä ette ymmärrä
mitä tarkoitan, mutta lopussa voi olla jo selvempää. Ehkä
kirjoitan tästä nyt kun en halua, että tämä henkilö jää
unohduksiin. Enemmän tämä on mulle itselleni, mutta voi olla
teillekin jotain ajatuksia tuova.
Tämän pienen tytön maailma oli
jotenkin todella kaunis, mutta sisältäpäin niin uskomattoman karu.
Se, miten hän toisaalta maailman näki, oli jotain aivan erilaista
kuin sitä pystyisi koskaan itse kuvittelemaan. Ne ajatukset aina
paremmasta huomisesta ja siitä miten maa oli kaunis sateella. Harmi
vain, että nuo ajatukset eivät riittäneet loppuun saakka. Voiko
joku ihminen rakastaa maailmaa mutta samalla vihata sitä niin paljon
ettei siinä enää pysty elämään?
Tähän tarinaan liittyy se, olisinko
itse voinut tehdä jotain toisia päätöksiä. Jos olisin tehnyt,
millaiseksi olisi elämäni muuttunut. Olisiko se tarvinnut vain
yhden puhelinsoiton, kymmenen minuuttia elämästäni? Ehkä, mutta
samalla myös ei. On myös mahdollisuus, että vaikka olisin tehnyt
kaiken toisin, lopputulos olisi silti ollut sama. Mutta
mahdollisuushan on se joka jättää miettimään.
Ruusu katkaistaan maasta, laitetaan
koriste-esineeksi. Hetken uskomattoman kaunis katsella mutta kun
juuret ovat katkaistu, kuihtuu se hiljalleen pois.
Pitääkö meidän aina tietää mihin
me ollaan menossa tai edes sitä missä ollaan oltu? Toisaalta mä
ymmärrän, toisaalta en. Ja mikä kohta mun pitäisi ymmärtää, se
onkin suurempi kysymys.
En halua tähän ihan kaikkea
kirjoittaa, mutta jos poimit edes yhden lauseen tästä ja mietit
sitä niin tämä on saavuttanut sen mitä tällä haen.
Seuraava kappale on karulla tavallaan
kaunis ja vaikka sanat onkin kirjoitukseen sopivat, niin kappale on
todella rankkaa kuunneltavaa.
Hyvää yötä, nukut unta johon jokainen meistä aikanaan tulee. Olet eri paikassa, silti jokaisen muistoissa. Naurusi on meillä mukanamme, hymysi on myös meidän huulillamme. Olet aina olemassa, vaikka toisinaan emme sinua näekään.
