Piti kirjoittaa henkilöprofiloinnista, ihmisistä keitä on matkan varrella tavannut. Mutta sitten jokin puuttui peliin. Pari viikkoa sitten, jouduttuani sairaalaan ja maattuani siellä huonossa kunnossa kolme päivää, jouduin miettimään asioita.
Miettiminen ei kylläkään johtunut siitä, että olin käynyt jossain tajunnan ja hämärän rajamailla, vaan siitä että eristyskopissa ei yksinkertaisesti ollut muuta tekemistä. Elämäni ei vilissyt filminauhana ohi, eikä mitään muutakaan elämää mullistavaa. Mutta se, olenko elänyt elämääni, kävi mielessä maatessani sängyllä tyhjässä huoneessa. Mitään ei pitäisi katua, vaikka siltikin mieleeni tuli muutamia asioita, mitä olisin joskus halunnut tehdä toisin. Raskaitakin asioita, mitkä mietityttää vielä vuosien jälkeenkin. Päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että se kertoo siitä, että oln tehnyt jotain elämässäni. Olen kokenut virheideni ja onnistumisten takia jotain mahtavaa ja tuntenut välillä tosissaan eläväni ja olen myös ollut onnellinen.
Mietin myös mitä haluaisin saavuttaa elämässä ja mihin ihmisen pitäisi panostaa. En tehnyt mitään suuria suunnitelmia elämälle, haluankin mennä vain päivän kerrallaan. Mutta jotain mitä haluan, jotain mitä mieleni palaa tehdä tai saada. Jotenkin viime vuosiin verrattuna, niitä oli paljon vähemmän kuin ennen. Mutta sitäkin tärkeämpiä. Ei ne ole pienempiä, vaan vaikeammin saavutettavia. Ja luulin nuorempana olevani suuruudenhullu. Ensimmäistä kertaa näitä pohtiessani, tuntui etten ehkä pystykään saavuttamaan tätä kaikkea kokonaisuutta mitä haluan. Siinä kohtaa vaan en tunnistanut iteäni enää, koska olen aina sanonut tekeväni kaikkeni sen asian eteen mihin uskon ja mitä haluan.
Tästä kyselin jo viime syksynä ihmisiltä, pitäisi yhteenveto kirjoittaa seuraavaan kertaan valmiiksi. Jos uskot johonkin asiaan, mitä haluat palavasti, pitäisikö sinun tehdä kaikkesi saadaksesi sen vaikka se veisi sinut hautaan? Hassua miten ajatukset jakautuivatkin eri sukupuolten kesken.
Onko ihminen koskaan onnellinen ja onko koskaan kaikkea. Mä luulen, että ei. Vaikkakin hetkittäin voi olla onnellinen. Mutta sitä pitäisi vaalia, muistaa ne ajat. Vaikkakin muistoihin ei saa jäädä elämään. Mihin meidän tavoitteet vie ja mitä ne tuo tullessan. Mihin me aina täällä pyritään.
Eikä siellä ole valoa. Ei edes tunnelia.
