Vai onko sittenkään? Taas yksi vapaapäivä, nätti päivä näyttää tästä ehkä muodostuvan. Kun vain lähenisi tuota kolmeakymmentä keli, niin voisin tuohon Albert Parkkiin mennä katselemaan mustia joutsenia ja kirjoittelemaan. Kun täällä sisällä se tuntuu jotenkin turhalta. Vaikka sehän on omaa mielialaa vaan. Vaikka mä kuinka pidän tästä paikasta, välillä kun sataa, tää muistuttaa liikaa Suomea. Mä en halua tuon veden tippuvan taivaalta, haluan että aurinko paistaa. Tiedätte varmaan siellä mistä puhun. Ja saan valittaa, koska sen takia me myös tänne tultiin, että täällä olisi lämmin. Te olette jääneet sinne. Eli, kaikki suuntaa nyt lämpimään ja pois ne tekosyyt.
"That's the funny thing about fate... if you don't follow, it will drag you where it wants to go."
Hassua kuinka nuo sanat jäikin pyörimään päähän. Noinhan se vähän on, kaikki asiat sut aina johdattaa samaan suuntaan. Miettii vaan mikähän se suunta on, mutta kai sen huomaa jossain vaiheessa, tai ei koskaan. Nyt kuitenkin se ohjasi tänne, täältä hakemaan jotain mitä en Suomesta koskaan löytänyt. Ehkä sitä ei koskaan sieltä pitänytkään löytyä. Uskokaa pois, mä etsisin sitä joka kallionkolostakin. Täällä olo on paljon rauhallisempi ja levollisempi. Vaikka välillä vituttaa raha-asiat ja työt näin selvästi sanoen, niin ei tarvi silti stressata niin jokapäiväisistä asioista kuin ennen.
Sitten tuon pienen psykoanalyysin jälkeen pitänee kertoa että joulun aikoisiin muutetaan kuukaudeksi kissavahdiksi. Siinä pitäis jo hiukan säästää rahaa joulua ja laskuja varten. Laskuja nyt tuntuu Suomessa riittävän. Kunhan ne on pois kun täältä joskus kotiudun, niin mä olen tyytyväinen. Ehkä jos jopa jotain säästössä niin vielä tyytyväisempi. Katsotaan sitä joskus kun tuo aika lähemmin koittaa.
Kohta lähden tuonne Vietnamilaiskortteliin ostelemaan vähän lihaa ja ehkä jopa kalaa, kun se on huomattavasti halvempaa siellä. Ja tuo raha nyt on hiukan kortilla niin katsotaan mitä mukaan mahtuu.
Eli nähdään taas, tänään syödään hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti